Otto Tähkäpää ja Panu Pihkala käyvät vuoropuhelun tulevaisuuden kohtaamisesta, peloista ja toivosta, ja hyvän tulevaisuuden tekemisestä. ”Tulevaisuus on auki erilaisille vaihtoehdoille ja mahdollisuuksille, ja myös meidän omille mahdollisuuksillemme ja kyvyillemme vaikuttaa tulevaisuuteen”, sanoo Otto Tähkäpää.
Otto Tähkäpää. (Kuva: Annukka Pakarinen/Lasten ja nuorten säätiö)
VTM Otto Tähkäpää on kotimaassa ja kansainvälisesti palkittu tulevaisuudentutkija ja Tulevaisuuskoulun perustaja. Taustaltaan hän on ympäristö- ja yhteiskuntahistorian tutkija. Tähkäpään perustama Tulevaisuuskoulu on lapsille ja nuorille sekä heidän kanssaan työskenteleville opettajille ja kasvattajille tarkoitettu tulevaisuuskasvatuksen edelläkävijä. Työssään Tähkäpää on perehtynyt erityisesti oppimisen ja koulutuksen tulevaisuuksiin sekä ekologisesti kestävän tulevaisuuden kysymyksiin. Hän on myös kirjailija, jonka esikoisteos Telin tutkimusmatka tulevaisuuksiin on lapsille tarkoitettu tarinallinen tietokirja tulevaisuudesta ja tulevaisuuksien tutkimisesta. Vapaa-ajallaan Tähkäpää liikkuu mielellään luonnossa juosten, pyöräillen ja hiihtäen.
Panu Pihkala. (Kuva: Uzi Varon/Kirjapaja)
Dosentti Panu Pihkala on kansainvälisesti tunnettu asiantuntija ympäristöahdistukseen ja muihin ympäristötunteisiin liittyen. Hän on tutkinut myös uskonnon ja ympäristöasioiden suhdetta sekä ympäristökasvatusta. Pihkala on julkaissut kaksi tietokirjaa ympäristötunteista. Päin helvettiä? Ympäristöahdistus ja toivo (2017) sai kansallisen sivistyspalkinnon ja Mieli maassa? Ympäristötunteet (2019) laajensi käsiteltävien tunteiden skaalaa. Pihkala julkaisee Climate Change and Happiness -podcastia yhdessä ympäristöpsykologi Thomas Dohertyn kanssa. Hän asuu Itä-Helsingissä vaimon ja kahden pojan kanssa, ja harrastuksiin kuuluvat muun muassa musiikki, frisbeegolf ja retkeily.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.