OKKA-säätiön ja WSOY:n järjestämän, opettajille suunnatun novellikilpailun tämänvuotinen teema oli ”Tunnussävel”. Yhdeksättä kertaa järjestettyyn kulttuurikisaan osallistui yhteensä 29 novellia. Kilpailun voittajat palkittiin diplomein ja kirjalahjalla eurooppalaisena säätiöpäivänä torstaina 1. lokakuuta 2020 Werner & Jarl -kirjakaupassa järjestetyssä palkitsemistilaisuudessa.
Palkitut teokset kirjoittajineen ovat seuraavat:
1. palkinto ”Kaksiääninen joululaulu”
Seija Hirvonen
senioriopettaja, Ähtäri
2. palkinto ”Bella”
Hellevi Virkkunen
senioriopettaja, Kuusamo
3. palkinto ”Kotkan ruusu”
Tuula Ahokainen
englannin kielen lehtori, Virolahden lukio, Virolahti
Kilpailu oli tänä vuonna niin tasokas, että tuomaristo päätti jakaa myös kaksi kunniamainintaa.
Kunniamaininnan saivat seuraavat novellit:
1. kunniamaininta ”Isoisän olkihattu”
Mervi Aalto
opettajaopiskelija, varhaiskasvatuksen opettaja, Helsinki
2. kunniamaininta ”Jalan”
Katariina Knuutinen
äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, Järvenpään Yhteiskoulu, Järvenpää
Kulttuurikisan tuomariston muodostivat tänä vuonna kirjailijat Mooses Mentula ja Maija Sirkjärvi, WSOY:n kirjallinen tuottaja Lari Mäkelä sekä OKKA-säätiön johtaja Tuulikki Similä.

Opettajien kulttuurikisan tarkoituksena on edistää koulujen taidekasvatusta ja taiteen merkitystä ihmisen maailmankuvan rikastuttajana. Kulttuurikisa toimii myös oppimistapahtumana ja on mukava haaste oman taideosaamisen kehittämisessä. Palkitsemistilaisuus oli osa vuosittain vietettävää eurooppalaisen säätiöpäivän tapahtumapäivää. Säätiöpäivä on kaikille tarkoitettu tapahtumapäivä, jolla kerrotaan säätiöiden hyväätekevästä työstä ympäri Eurooppaa.