OKKA–OAJ 40-vuotisjuhlarahaston tunnustuspalkinto

Ehdota OAJ:n tutkimuspalkinnonsaajaa 17.11. – 31.12.2025

OKKA-säätiön ja Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n yhteistyössä jakama tutkimuspalkinto myönnetään tunnustuksena ansiokkaasta tutkimustyöstä, joka vahvistaa koulutus- ja kasvatusalan yhteiskunnallista merkitystä sekä tukee OAJ:n tavoitteita.

Tutkimuspalkinto voidaan myöntää yksittäiselle henkilölle tai ryhmälle julkaistun tutkimuksen, selvityksen, raportin tai tutkimus- ja kehittämishankkeen perusteella.

Tutkimuspalkinto on suuruudeltaan 20 000 euroa.

Palkintoperusteet
Keskeisinä palkintoperusteina ovat:

  • tutkimuksen kohdistuminen koulutus- ja kasvatusalaan
  • tutkimuksen merkitys opetusalan ja sen edunvalvonnan näkökulmasta
  • yhteiskunnallinen merkitys ja vaikuttavuus
  • kansallinen ja/ tai kansainvälinen näkökulma

Palkintoehdotuksen tekeminen
Palkintoehdotuksen jättäjä on eri henkilö kuin ehdotettu palkinnonsaajataho. Näin on mahdollista antaa tunnustusta esimerkiksi kollegoille, työryhmän jäsenille tai yhteistyökumppaneille.

Ehdotus palkinnonsaajatahosta perusteluineen tehdään sähköisen järjestelmän kautta.
Ehdotusten jättöaika on 17.11.-31.12.2025.

Päätös palkinnonsaajatahosta ja tiedottaminen
Päätös tutkimuspalkinnonsaajasta tehdään maaliskuussa 2026, minkä jälkeen palkittavaan otetaan yhteyttä. Tutkimuspalkinto jaetaan erillisessä tilaisuudessa, jolloin tieto palkinnonsaajasta tulee julkiseksi.

Lisätietoja
Palkintoehdotuksen tekemiseen liittyvissä kysymyksissä voit ottaa yhteyttä sähköpostitse:

hannele.louhelainen@oaj.fi
tuulikki.simila@okka-saatio.com

 

 

 

 

 

OKKA-OAJ:n 40-vuotisjuhlarahasto on perustettu vuonna 2013 ja sen tarkoituksena on lisätä opetus- ja kasvatusalan tunnettuutta, edistää OAJ:n tavoitteita sekä kannustaa ja palkita ansioituneita opetus- ja kasvatusalan toimijoita. Rahastosta vastaa ja sen hoidosta päättää Opetus-, kasvatus- ja koulutusalojen säätiö – OKKA-säätiön hallitus.

Rahastosta on myönnetty tunnustuspalkintoja ja apurahoja ansioituneille opetus- ja kasvatusalan toimijoille vuodesta 2015 lähtien.

 

OKKA-säätiö