OKKA – Svenska kulturfonden -palkinnot haettavissa 29.4.–7.6.19


Känner du en framgångsrik svensklärare? Nu är det dags att agera!

OKKA-säätiö palkitsee tänäkin vuonna ansioituneita ruotsinopettajia yhdessä Svenska kulturfondenin kanssa.

Rahalliseen tunnustuspalkintoon ovat oikeutettuja ruotsinopettajat, jotka työskentelevät suomenkielisissä päiväkodeissa, peruskouluissa, lukioissa, ammatillisissa oppilaitoksissa, ammattikorkeakouluissa, yliopistoissa, taiteen perusopetuksessa tai vapaan sivistystyön parissa.

Keskeisinä palkintoperusteina ovat virkavuodet, jatkokouluttautuminen, oman työn ulkopuolinen toiminta ruotsinkielisen kulttuurin edistämiseksi, monipuolinen kirjallinen ja suunnittelutoiminta sekä yhteistyö eri sidosryhmien kanssa.

OKKA – Svenska kulturfonden -palkinnonhaku on rakennettu siten, että palkintoehdotuksen tekijä on eri henkilö kuin ehdotettu palkinnonsaaja. Näin on mahdollista antaa tunnustusta omille alaisille, kollegoille tai yhteistyökumppaneille.

Voit käydä jättämässä suomen- tai ruotsinkielisen ehdotuksesi perusteluineen sähköisen apurahajärjestelmän kautta. Hakuaika alkaa maanantaina 29. huhtikuuta ja päättyy perjantaina 7. kesäkuuta 2019.

Säätiön hallitus tekee palkintopäätökset elokuun kokouksessaan, minkä jälkeen palkinnonsaajiin otetaan henkilökohtaisesti yhteyttä. Erillinen palkinnonjakotilaisuus järjestetään lokakuussa. Vuosittain palkitaan enintään 6 ansioitunutta opettajaa.

Lisätietoja OKKA – Svenska kulturfonden -palkintohausta saat sähköpostitse osoitteesta okka-saatio(at)oaj.fi. Voit myös tutustua aiempien vuosien palkinnonsaajiin säätiön verkkosivuilla.

Julkaistu: 17.4.2019

OKKA-säätiö