OKKA–OAJ-tutkimuspalkinto Sonja Kosuselle!

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ja OKKA-säätiö ovat myöntäneet uuden tutkimuspalkinnon kasvatustieteen professori Sonja Kosuselle Itä-Suomen yliopistosta. Palkinnon arvo on 20 000 euroa, ja se jaettiin ensimmäistä kertaa 31. maaliskuuta Suuri kasvukeskustelu -tapahtumassa Finlandia-talossa.

Palkinto myönnettiin Kosuselle hänen ansioistaan koulutuksellisen eriarvoisuuden tutkimuksessa. Hänen tutkimuksensa tarkastelee muun muassa sitä, miten yhteiskuntaluokka ja alueelliset erot vaikuttavat oppilaiden koulutuspolkuihin sekä koulujen eriytymiseen Suomessa.

Tutkimuspalkinnon luovuttivat OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto ja OKKA-säätiön hallituksen puheenjohtaja Anitta Pakanen.

Koulutus- ja kasvatusalan ammattijärjestönä meille on tärkeää tukea ja palkita tutkimusta, joka kehittää tätä alaa ja sitä kautta vaikuttaa jäsentemme työhön. Koulutusta ja kasvatusta koskevien päätösten tulee nojata tutkittuun tietoon, Murto toteaa.

Kosunen korostaa tutkimuksen yhteiskunnallista merkitystä:

Palkinto ei ole tunnustus vain minulle, vaan laajemmin yhteiskunnallisesti suuntautuneelle kasvatustieteelliselle tutkimukselle ja tutkijoille.

Katarina Murto ja Anitta Pakanen palkitsivat Suuressa kasvukeskustelussa Sonja Kosusen tutkimuksesta, joka tekee näkyväksi koulutuksellista eriarvoisuutta Suomessa. (Kuva: Jarkko Mikkonen)

Tutkimuspalkinto nostaa esiin koulutuksen merkitystä

OKKA–OAJ-tutkimuspalkinto on uusi tunnustus, joka jaetaan kahden vuoden välein ansioituneesta koulutus- ja kasvatusalan tutkimuksesta.

Palkinnon tavoitteena on tuoda esiin tutkimuksen merkitystä koulutuksen kehittämisessä sekä kannustaa vaikuttavaan tutkimustyöhön.

Koulutuksellisen eriarvoisuuden tutkimus on ajankohtaista ja yhteiskunnallisesti merkittävää. Tutkimus tarjoaa tietoa koulutuspoliittisen päätöksenteon tueksi ja auttaa edistämään yhdenvertaisia koulutusmahdollisuuksia.

Lisätietoja: Lue OAJ:n uutinen

 

Julkaistu: 1.4.2026

OKKA-säätiö