Erkka Lainisen keynote-puheenvuoro: Kuinka kauas kuulun – miten muihin suhtaudun?

Yleissivistävän koulutuksen ja varhaiskasvatuksen kansainvälisyyspäivät järjestettiin Vaasassa 11.–12.11.2021. OKKA-säätiön suunnittelupäällikkö Erkka Laininen piti päivien keynote-puheenvuoron aiheesta ”Kuinka kauas kuulun, miten muihin suhtaudun?”. Puheenvuorossaan Laininen nosti esille nykyihmistä vaivaavan erillisyyden kokemuksen, joka estää meitä hahmottamasta suhdettamme globaaliin todellisuuteen, muihin ihmisiin ja ei-inhimilliseen luontoon sekä historian, nykyisyyden ja tulevaisuuden jatkumoon. Unescon mukaan aikamme tarvitsee oppimista, jonka kautta opimme olemaan yhtä maailman kanssa.

”Oppiminen tuli nähdä huomattavasti nykyistä avarammin, jotta ihmisen maailmasuhde eheytyisi. Yhdessä roolissamme meidän täytyy tutkia maailmaa tiedon ja tieteen keinoin. Mutta meidän täytyy osata olla myös taiteilijoita, sillä taiteen avulla me synnyttämme asioille uusia tulkintoja ja merkityksiä. Lisäksi meidän pitäisi löytää sisältämme henkisyyden ulottuvuus, jonka kautta syntyy kokemus kuulumisesta johonkin itseä suurempaan”, Laininen kuvasi maailmasuhdetta eheyttävää oppimista.

Lainisen mukaan opetussuunnitelmien perusteissa on jo voima, joka vastaa maailmasuhdetta uudistavan oppimisen haasteeseen. Ekososiaalinen sivistys perustuu arvohierarkialle, jossa nykyisen maailmamme talousvetoisuus kääntyy päälaelleen. Tärkeimpänä päämääränä nähdään ekosysteemien elinvoimaisuuden säilyttäminen. Edistyksellä tulisi tavoitella ihmisarvon toteutumista ja talous nähdään ainoastaan välineenä tämän tavoitteen saavuttamiseen yhden planeetan puitteissa. Ekososiaalinen sivistys perustuu globaalin vastuun sisäistämiseen, kohtuuden ihanteen tavoitteluun ja ihmistenvälisyyden yhteistä elämäämme rikastavan voiman vahvistamiseen.

Laininen haastoi osallistujia pohtimaan, voidaanko tulevaisuuden taitoja määritellä vai tulisiko niiden nousta ihmisistä itsestään. Hän kertoi esimerkin keväällä 2021 toteutusta Vapaa Sivistystyö ry:n koordinoimasta Syväsivistys-koulutushankkeesta, jossa muotoiltiin yhdessäluovan työskentelyn avulla taitoja kestävän tulevaisuuden rakentamiseen. Työskentely perustui ihmisten kohtaamiseen ajattelun, tunteiden ja kehollisen tietämisen tasoilla. Laininen kertoi löytäneensä koulutuksessa omaksi tulevaisuustaidokseen ”uskalla avata tulevaisuus tänään” -voiman, jota voi soveltaa käytäntöön orientoitumalla sen mukaisesti jokapäiväisessä elämässä.

”Tulevaisuus on yhtä aikaa läsnä kuvitelmissa ja odotuksina tässä hetkessä. Et voi uskaltaa avata tulevaisuutta tekemättä ensin matkaa sinne. Kun keskustelet itsesi kanssa tulevaisuudessa, kirkastuu väylä, jota täytyy kulkea. Valitse virran valoisa puoli, ui sitä rohkeasti eteenpäin”, kuvasi Laininen oman tulevaisuuden voimansa sisältöä.

Opetushallituksen uutinen Vaasan kansainvälisyyspäiviltä.

Erkka Lainisen puheenvuorotaltiointi kokonaisuudessaan:

Julkaistu: 23.11.2021

OKKA-säätiö