Ensimmäinen ruotsinkielisen oppilaitoksen sertifikaatti Esbo Arbikselle

Esbo Arbetarinstitut – kotoisammin Esbo Arbis – on saanut Oppilaitosten kestävän kehityksen sertifikaatin ensimmäisenä ruotsinkielisenä oppilaitoksena. Sertifikaatti luovutettiin 4.4. Espoon kaupunginjohtajan virka-asunnolla Gumbölen kartanossa. Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä toi tervetuliasipuheenvuorossaan esille kaupunkilaisten kanssa yhdessä rakennetun Espoon tarinan, joka pohjautuu asiakaslähtöisyyteen, vastuullisuuteen, kestävään kehitykseen, edelläkävijyyteen ja oikeudenmukaisuuteen.

– Espoo on tutkitusti Euroopan kestävin kaupunki, totesi Mäkelä viitaten hollantilaisen Telos-tutkimusinstituutin kaupunkien taloudellista, ekologista ja sosiokulttuurista kestävyyttä selvittäneeseen tutkimukseen, jossa Espoo nappasi ykköstilan vuonna 2016 yli 140:n eurooppalaisen kaupungin joukossa. Vuoden 2017 seurantutkimuksessa Espoo oli säilyttänyt kärkipaikkansa. Mäkelän mukaan koulutuksella ja kasvatuksella on keskeinen rooli kestävän tulevaisuuden rakentamisessa, minkä hän toi esille onnitellessaan Esbo Arbista.

OKKA-säätiön puolesta sertifikaatin luovuttanut suunnittelupäällikkö Erkka Laininen kertoi Esbo Arbiksen saaneen auditoijalta myönteistä palautetta Espoon arvojen jalkautumisesta työtekijöiden ja opiskelijoiden tasolle saakka. Arbis kuuntelee esimerkillisesti asiakkaitaan ja pystyy tarjoamaan opiskelijoille heidän tarpeistaan nousevia merkityksellisiä koulutuksia.

– Esbo Arbis edistää koulutustoimintansa kautta terveyttä ja kestäviä elämäntapoja, kehittää työelämää ja aktiivista vanhuutta elinikäisen oppimisen avulla sekä edistää sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja merkityksellisyyttä vahvistamalla ruotsalaista kulttuuri-identiteettiä, totesi Laininen. Toiminnan erityinen vahvuus on myös Espoon ruotsinkielisten sivistyspalveluiden hallintomalli, jossa kaikki toimialat tekevät saumattomasti yhteistyötä. Tätä kautta voidaan palvella ruotsinkielistä väestöä kokonaisvaltaisesti ja edistää hienolla tavalla elinikäistä oppimista ja kestävää kehitystä.

Yhdessä kaupunginjohtaja Mäkelän kanssa sertifikaatin vastaanottanut Esbo Arbiksen rehtori ja ruotsinkielisten sivistyspalveluiden johtaja Barbro Högström arvosti opiston pitkää historiaa yhdessä Espoon työväenopiston kanssa. Hän toivoi Arbiksen kestävän kehityksen sertifikaatin innostavan myös muita ruotsinkielisiä oppilaitoksia kestävän kehityksen työhön ja sertifikaatin tavoitteluun.

Kestävyysfilosofi Arto O. Salonen piti tilaisuuden lopuksi juhlapuheen, jossa hän tarttui aikamme päämäärättömyyden ongelmaan.

– Kohdistamme huomiomme edistyksen välineisiin, kuten kasvuun, tehokkuuteen ja tuottavuuteen, ja samalla olemme unohtaneet kysyä, mihin näitä välineitä käytämme. Materiaalisen hyvän kasvattamisen sijasta meidän pitäisi keskittyä elämän merkityksellisyyden etsimiseen. Tutkimustieto osoittaa merkityksellisyyden syntyvän siitä, että pystymme asettumaan toistemme asemaan. Se on kaiken uuden ja yhteisen elämämme rikastamisen lähtökohta, kiteytti Salonen.


OKKA-säätiön suunnittelupäällikkö Erkka Laininen (vas.) on luovuttanut kestävän kehityksen sertifikaatin Esbo Arbiksen rehtori Barbro Högströmille ja kaupunginjohtaja Jukka Mäkelälle. (Kuva: Beata Nilsson)

Julkaistu: 5.4.2018

OKKA-säätiö