Tampereen ammattikorkeakoulussa sosiaalialan lehtorina työskentelevä sosiaalipedagogi Eeva-Mari Miettisen työryhmälle myönnettiin vuonna 2020 apuraha ORAS – Ekososiaalityö esiin -hankkeeseen. Projektin tavoitteena oli kehittää sosionomikoulutuksen lehtorien osaamista ja ymmärrystä ekososiaalityöstä ja ekososiaalityön kentästä Tampereella yhteistyössä alueen työelämäyhteistyökumppaneiden kanssa. Työryhmän muut jäsenet olivat sosiaalialan lehtori Marjo Harju Turun ammattikorkeakoulusta ja sosionomit, Tampereen ammattikorkeakoulun alumnit Tuija Hyyrynen ja Sirkku Rämö.
”Projektin toiminta jäsentää ja kehittää myös sosiaalialan itseymmärrystä ekososiaalisesta toimijuudestaan. Lisäksi projekti auttaa niin lehtoreita, kuin työelämäyhteistyökumppaneita sanoittamaan omaa työorientaatiota ekososiaalisen sivistyksen ja ekososiaalisen asiakastyön käsitteistöllä, tunnistaen ja kirkastaen niin olemassa olevaa toimintaa, kuin luoden uusia toimintamahdollisuuksia,” Miettinen konkretisoi projektin tavoitteita.
Keskeisenä osana projektin toimintaa kartoitettiin ekososiaalityön toimijoita Tampereella ja toteutettiin sähköinen kysely alueen sosiaalialan toimijoille. Kyselyn antia täydennettiin puhelinhaastatteluilla ja nettihauilla yhteistyössä sosionomiopiskelijoiden kanssa. Työryhmä järjesti projektin aikana neljä face-to-face-työpajaa, joissa työstettiin projektin teemoja, jäsennettiin käsitteitä ja edistettiin projektille asetettuja tavoitteita.
Apurahan turvin luotu sähköinen kysely on käyttökelpoinen työkalu työryhmälle myös jatkossa. Kyselyn täyttäminen itsessään voi toimia mini-interventiona, joka auttaa hahmottamaan ekososiaalisen teemaa ja konkretisoi sitä eri organisaatioiden toiminnassa. Apurahatyöskentelyn turvin rakennettiin luonnos mahdollisesta ekososiaalityön itsearviointityökalusta sosiaalialan toimijoiden tarkasteluun. Tätä kehitystyötä työryhmän jäsenet haluavat jatkaa.
”Projektin selvityksen perusteella käy ilmi, että vaikka kestävän kehityksen käsitteistö onkin sosiaalialalla jo aika hyvin hallussa, on ekososiaalityö itsessään vieraampi termi, eikä sitä käytetä työyhteisöissä juuri lainkaan. Kuitenkin, kun ekososiaalityön pilkkoo käytännön toiminnaksi, näkyy vastauksissa, että sosiaaliala on eturintamassa kestävän kehityksen edistämisessä”, Miettinen toteaa.
Projektityön seurauksena on jo lähdetty ideoimaan Tampereen ammattikorkeakoulun sosionomiopintojen harjoitteluihin kestävän kehityksen näkökulmaa, jossa opiskelijat perehtyisivät harjoittelupaikan toimintaympäristöön suhteessa kestävään kehitykseen. Tämä voisi tukea myös työelämäedustajia kehittämään omaa itseymmärrystään aiheesta.
Projektityöskentely edisti lehtoreiden ekososiaalityön teemojen osaamista ja kehittämistä myös siten, että apurahajakson aikana alettiin suunnitella opetussuunnitelmaa uuteen ylempään ammattikorkeakoulututkintoon sosiaalialalle. Ekososiaalityö, ekososiaalisen oikeudenmukaisuuden teemat ja kestävä kehitys tulevat olemaan keskeisessä roolissa Tampereen ammattikorkeakoulun uudessa kansainvälisessä tutkinto-ohjelmassa.
”Aiheen äärelle pysähtyminen ja siihen syventyminen on mahdollistanut työryhmän oman osaamisen kehittämistä ja jatkuvaa oppimista teemassa, josta ei ole ollut tarjolla kovin käytännönläheistä täydennyskoulutusta. Ekososiaalisen työn itseymmärryksen jäsentäminen yhteiskehittämisen prosessissa yhdessä lehtoreiden, työelämäyhteistyötahojen ja opiskelijoiden kanssa on oivallinen keino teeman edistämiseen”, työryhmän jäsenet kertovat.
Kestävän kehityksen edistäminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja rakenteellista otetta, yhteistyötä päättäjien kanssa strategiatasoilla, ja strategioiden todellisessa implementoinnissa. Kestävä kehitys ei saa jäädä vain sanahelinäksi ja viherpesuksi. Sosiaalialan toimijoiden itsekriittinen tarkastelu on tarpeen, ja jatkossa alan ytimiä täytyy myös hieman ravistella suhteessa kestävyyteen. Sosiaaliala ei voi asettua vain reaktiiviseen muutoksiin sopeutujan rooliin vaan alan täytyy ottaa proaktiivinen, järjestelmiin vaikuttavan ja kestävyyttä aktiivisesti edistävän asiantuntijan rooli.
Lopuksi työryhmän jäsenet kuvaavat saadun apurahan merkitystä:
”Se, että OKKA-säätiö näki toimintamme merkityksellisenä, kannusti ja antoi kipinää yhteistyölle. Apuraha mahdollisti ja innosti raivaamaan aikaa teeman parissa työskentelylle varsinaisen päätyön ohessa. Käsitteellistäminen ja teoria-käytäntöyhteyksien konkretisointi vaatii niin sanottua hidasta ajattelua ja dialogisuutta työryhmän kesken, mitä sirpaleinen työelämä ei useinkaan tue ja mahdollista.”